Etusivu / Lakka IKI

Lakka IKI

Lakka IKI

Betoninkova hyväntekijä

Koska betonirakentaminen on merkittävä hiilidioksidipäästöjen lähde, me haluamme pyrkiä parempaan myös ilmaston kannalta. Välttämättömänä pahana nähty betoni voi tehdä parannuksen. Paremman luokan betoniksi tämän tekee se, että Lakka IKI –tuotteet sitovat hiiltä sisäänsä ikuisesti ainutlaatuisen Carbonaide-teknologian avulla. Tulevaisuuden kestävissä Lakka IKI -tuotteissa hiili on hyvästä.

Näin kaunista betonia ei ole ennen nähty

Valitsemalla Lakka IKI -harkot tai -pihakivet rakentaja ei ainoastaan luo kestävää ympäristöä – vaan on osaltaan ratkaisemassa ilmastonmuutoksen synnyttämiä haasteita. Lakan betonituotteilla hyvän rakentaminen on myös ilmaston kannalta helppoa. 

Tästä eteenpäin voimme nähdä kovan betonin aivan uusin silmin  
– hyvänä ja kauniina.

Miten betonituotteet valmistetaan?

Raaka-aineet

Betoni tehdään sementistä, kiviaineksesta, vedestä sekä tarvittavista lisäaineista. Raaka-aineet vaikuttavat osaltaan tuotteen ominaisuuksiin, kuten lujuuteen, kestävyyteen ja tuotteen ulkonäköön.

Massan valmistus

Raaka-aineet mitataan ja sekoitetaan tarkasti tuotteen valmistusreseptin mukaisesti maakosteaksi betonimassaksi.

Muottiin tiivistäminen

Maakostea betonimassa tiivistetään tuotekoneella muottiin suurella voimalla. Harkoille, betonilaatoille ja pihakiville on omat muottinsa.

Kovettuminen

Tiivistetyt maakosteat betonituotteet siirretään kovetusvarastoon lujittumaan noin 1-2 vuorokaudeksi, josta tuotteet riittävän lujuuden saavutettuaan pakataan ja varastoidaan.

Betonirakentamisen päästöt – mistä ne todella tulevat?

Betonin päästöt syntyvät pääosin sementin valmistuksesta. Päästöjä aiheutuu sekä kalkkikiven kemiallisesta hajoamisesta, jossa CO₂ vapautuu suoraan ilmakehään, että sementin valmistuksen vaatimasta korkealämpöisestä poltosta (n. 1450 °C).

Betoni tekee parannuksen 

Kotimainen Carbonaide on luonut teknologian, joka muuttaa hiilidioksidin ongelmasta ratkaisuksi.  

Kuten aikaisempi ympyräkaavio osoittaa, suurin osa betonin hiilidioksidipäästöistä syntyy sementin valmistuksessa. Tämä tekee betonista ison päästölähteen. Carbonaiden menetelmän avulla valmistetut betonituotteet käsitellään hiilidioksidilla niiden kovettuessa. Koska betoni sitoo luonnostaan hiilidioksidia itseensä, teknologian avulla betoniin voidaan sitoa vuorokaudessa satojen vuosien edestä hiilidioksidia.  

Reagoidessaan sementin kanssa hiilidioksidi muodostaa lujia karbonaattiyhdisteitä, jotka sitovat hiilen betoniin pysyvästi. Siksi betoniin sidottu hiilidioksidi vähentää myös sementin tarvetta. Hiilidioksidikäsittelyn ansiosta sementtiä voidaan myös korvata päästöttömillä sideaineilla kuten masuunikuonalla, lentotuhkalla tai kalkkikivellä. Tämä keventää betonin hiilijalanjälkeä entisestään. Kun mukaan lasketaan pysyvä hiilensidontaa, päästään erittäin vähähiilisiin, jopa hiilinegatiivisiin tuotteisiin.  

Carbonaiden menetelmällä valmistetut Lakka IKI -tuotteet sisältävät ikuisiksi ajoiksi sidottua hiilidioksidia. Lakka IKI -tuotteissa betoni on tehnyt parannuksen.

Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi videon.

Miksi tämä on tärkeää? 

Betoniteollisuus aiheuttaa noin 8 % maailman CO₂-päästöistä, joista suurin osa syntyy sementin valmistuksesta. Me Lakalla haluamme olla mukana muuttamassa tätä suuntaa – käytännön teoilla, ei pelkillä tavoitteilla. Yhteistyö Carbonaiden kanssa mahdollistaa juuri sitä: konkretiaa, jolla on vaikutusta. 

”Pystymme jo lähiaikoina sitomaan betoniin tuhansia tonneja hiilidioksidia vuosittain – ja samalla tuomaan markkinoille vastuullisempia tuotteita, joilla on kysyntää nyt ja tulevaisuudessa”, kertoo toimitusjohtajamme Juho Hiltunen. 

Tämä on alku 

Tämä on vasta ensimmäinen askel. Näemme CO₂-käsitellyt tuotteet tärkeänä osana koko rakennusalan kehitystä. Ja ennen kaikkea – mahdollisuutena tehdä asioita toisin ja paremmin. 

Tulevaisuuden rakentaminen vaatii rohkeutta. Meillä sitä on – ja nyt myös teknologia, jolla muutos tehdään. 

Lue lisää: Carbonaide 

Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi videon. Muokkaa evästeasetuksia

Lakka IKI -tuotteet 2026

Varastotuotteet

AURORALAATTA 245 IKI

Auroralaatta 245 IKI on moderni ja selkeälinjainen laatta, joka tuo pihaan rytmiä ja viimeistelytä ilmettä. Kevyen painonsa ansiosta sitä on miellyttävä käsitellä ja nopea asentaa.

Tilattavissa

UKK -usein kysytyt kysymykset

Kyllä. CO₂ reagoi betonissa kalsiumyhdisteiden kanssa ja muuttuu mineraalimuotoon, joka on pysyvä osa betonin rakennetta eikä vapaudu käytön aikana, eikä vaikka tuote murskattaisiin.

Kyllä on. CO₂ käsitellään suljetussa ja hallitussa teollisessa prosessissa, ja lopputuotteessa se on kemiallisesti sidottuna betonin rakenteeseen. 100% turvallista valmistaa ja käyttää.

Yli 50% pienempi. Ja enemmän, kun ruostumattoman teräksen kuona otetaan käyttöön.

IKI-tuotteet sitovat myös käyttövaiheessa hiilidioksidia. Luonnollinen karbonatisoituminen etenee kovettuneen betonin pinnassa kun taas Carbonaide prosessi muodostaa karbonaatteja IKI-tuotteen sisään.

Carbonaiden prosessissa tuotteeseen jää reagoimatonta sementtiä. Tämä sementti nostaa betonin pH tason normaalia vastaavaksi, joten raudoitteet ovat suojassa korroosiolta.

Teknologia vaatii investointeja ja muutoksia tuotantoon. Teknologia otetaan käyttöön vaiheittain. Pyrkimyksenä on, että tulevaisuudessa menetelmä on käytössä kaikissa BT-tehtaissamme.

Lue IKI-tuotteista mediassa

Tiedotteet